Kesänkeijun

Vuoden päätavoite tuli ja meni, joukkuepaikka meni paremmille mutta pakko on olla tyytyväinen viikonlopun tulokseen. Yksi ilonaihe oli, että Taika ei aristellut jalkaa missään vaiheessa viikonloppua, ja nesteytyskin taisi onnistua kun vauhti vaan parani loppua kohden. Oma nesteytys oli helteessä vielä suurempi kysymysmerkki, varsinkin kun oman veronsa minun nesteistä otti Petro aina tunnin-parin välein… Asuntovaunu paikanpäällä oli ihan loistohomma; imetys, lepo ja viilentely onnistuivat ihan eri tavalla kuin päiväteltassa. Omassa juoksukunnossa ei ole vielä kehumista, mutta motivaatio oli kohdallaan kun kunnon puutteesta huolimatta sain paremman vauhdin päälle kuin yleensä arvokisoissa!

Lauantain ekalta radalta pelastusnolla, Taika kääntyi n. 2 cm ennen väärää estettä (jonne sen itse huitaisin). Toka rata hylky; minun juoksuvauhti hyytyi hyytymistään kunnes olin pari askelta väärässä paikassa ja ohjasin putken väärään päähän. Sunnuntain eka rata hyvä, mutta Taika oikaisi viimeisen välin pujottelusta eli vitonen ja yliaikaa. Tokalta radalta ensin rima alas ja liian lyhyeksi jääneen valssin vuoksi kierrätin vahingossa yhden esteen ympäri; kymppi ja yliaikaa. Finaaliin sitten asenne päällä ja viimeinkin säädyllinen nolla alun haparoinnista huolimatta. Yhteistuloksissa päädyttiin sijalle 16.

Yritetään sitten ensi vuonna taas, vaihteeksi voisi kokeilla reenata ensin vähän.

Minua ei vissiin haluta karsintoihin, ei sitten millään. Kävin Taikan kanssa Maaningalla tarkoituksena ottaa ennen karsintaviikonloppua kertaalleen kisatilanteessa kontaktit kunnolla -ja se kyllä onnistui (nollarata, sijoitus 3.) mutta jäähdyttelylenkillä näytti että Taika ei astu ihan tasan etujaloilla ja levon jälkeen ontuminen oli jo selvää. %§§½¤”&%?#&!!!! Nyt siis täysi lepo, viilennystä, keskiviikkona hieronta ja peukut pystyyn että jalka ehtii kuntoutua viikossa. Onneksi aristaminen oli hävinnyt melkein kokonaan ensimmäisen yön jälkeen, jospa siitä vielä jalka tulee. Molemmat koirat on satuttaneet nyt agilityradalla jalkansa viikon sisällä, mikä on aika huonoa tuuria siihen nähden, että se on yhtä monta haaveria kun yhteensä kolmella koiralla on ollut edelliseen kymmeneen vuoteen…

Agirotuilemaan lähdettiin tänä vuonna kokoonpanolla, minä, Pihla, Petro, Taika, ja Tipsi. Tiltun hoitajaksi jäi Antti kotiin. No, jotta meillä olisi paikka missä nukkua, mukaan lähti porukoitten asuntovaunu. Ja jotta sen saisi paikan päälle, mukaan lähti kuskiksi Anu, turistikoiraksi Pimi ja autoksi Vito. Ja että minä pääsisin radalle, mukaan lähti apukäsiksi ja lapsenvahdiksi Heli. No sittenhän kävi vielä niin, että porukat olikin edellisellä viikolla liikenteessä sillä asuntovaunulla, joten toivat sen suoraan Teivoon ja jäivät vielä yöksi Tampereelle, joten lauantaina paikanpäällä oli minun ja koirieni harrastukseni vuoksi 6-7 täysin viatonta sivullista, yksi pakettiauto ja yksi asuntovaunu

Luulisi, että tällaisella panostuksella tulisi jo tulostakin, mutta ei. Open SM-karsintaradalta Taikan kanssa näytti uhkaavasti jo siltä, että tullaan nollan kanssa maaliin joten tempaisinpa sitten kaksi kolmanneksi pari viimeistä estettä väärinpäin. Aivopieru siis. Tipsi taas otti uransa upeimman (ja olikohan muuten ainoa?) kontaktivirheen Aalta; kimposi jostain kaukaa ennen kontaktia ilmaan ja samaa vauhtia eteenpäin. Loppurataa kohden vauhti hidastui ja yksi rimakin tippui, ja maalissa sitten huomasin, että Tipsi ontuu …aargh! Seuraavan päivän rotujoukkuestartti mentiin siis vajaalla miehityksellä, koska ainokainen varakoira ei ollut mukana ja Tipsi aristi jalkaa vielä aamullakin.  Joukkueen ankkurikoirana Tipsin paikalla juoksi Pihla, myöskin Keijuhattu ja Keijuhame päällä, joten saatiin me hienot aplodit vaikkei tulosta joukkueelle tullutkaan (Pihla ei kuulemma näytä yhtään koiralta?! Höpö höpö…)

Ensi vuonna uudestaan, ja jos sitten pakkaisi vielä aivotkin mukaan… Kiitos (ja anteeksi) kaikille asianosaisille