Elämä jatkuu; Yksi Eppu jätti tämän maailman, mutta heti muutaman viikon päästä toinen Eppu pääsi yrittämään vanhoilla päivillään vielä isäksi. Vimma (Cumbreck Eternal Flame) kävi siis treffeillä Tampereella, ja nyt sitten odotellaan tuleeko tulosta!
Aiheesta voi lukea lisää pentueen omilta sivuilta.
Tipsin ensimmäinen poika, Kesänkeijun Eppu Elmeri lähti paremmille metsästysmaille 5.8.2010 vähän päälle kymmenenvuotiaana. Vanhat vaivat kiusasivat rakasta vanhaa herraa, joka varmaan olisi itsekkin valinnut lähtemisen saappaat vielä jalassa. Hyvää matkaa Elmerille ja lohdutushalit Marille ystävän menettämisen johdosta.
Hevoshommissa välillä; Kipi kävi elämänsä toisessa näyttelyssä ja paukastiin sitten suoraan valtakunnalliseen varsanäyttelyyn kun samalle viikonlopulle järjestyi sekä kuski että lapsenvahti. Mikkeliin lähdettiin ajamaan viiden maissa aamuyöllä kokoonpanolla Kipi (näyttelytähti), minä (hevosenhoitaja), Petro (kannustusjoukot), Rami (kuski) ja Tiina (lapsenvahti ja ylimääräinen käsipari). Sijoitus oli jossain puolenvälin huonommalla puolella, mutta paikalla olikin kyllä hienoja kaksivuotiaita! Kipi käyttäytyi oikein hienosti, autoon käveli kun vanha tekijä molempiin suuntiin, matkalla kiukutteli vaan kerran kun heinäpussi pyörähti pois ulottuvilta, ja paikanpäälläkin malttoi välillä rauhoittua syömäänkin. Ravin esittäminen meni vähän pöllöilyksi, kun kentällä olleet esteportit vähän hirvitti, mutta muuten arvostelukin meni asiallisesti. Ja kun vielä Petrokin nukkui matkat molempiin suuntiin ja auto käynnistyi aina tarvittaessa, voidaan sanoa että reissu oli menestys 
Mitat: säkäkorkeus 151, lautaskorkeus 152
Arvostelu: Tyyppi 7, runko 8, jalat 8, kaviot 7, käynti 7, ravi 7, yhteensä 44 (II- palkinto)
Vuoden päätavoite tuli ja meni, joukkuepaikka meni paremmille mutta pakko on olla tyytyväinen viikonlopun tulokseen. Yksi ilonaihe oli, että Taika ei aristellut jalkaa missään vaiheessa viikonloppua, ja nesteytyskin taisi onnistua kun vauhti vaan parani loppua kohden. Oma nesteytys oli helteessä vielä suurempi kysymysmerkki, varsinkin kun oman veronsa minun nesteistä otti Petro aina tunnin-parin välein… Asuntovaunu paikanpäällä oli ihan loistohomma; imetys, lepo ja viilentely onnistuivat ihan eri tavalla kuin päiväteltassa. Omassa juoksukunnossa ei ole vielä kehumista, mutta motivaatio oli kohdallaan kun kunnon puutteesta huolimatta sain paremman vauhdin päälle kuin yleensä arvokisoissa!
Lauantain ekalta radalta pelastusnolla, Taika kääntyi n. 2 cm ennen väärää estettä (jonne sen itse huitaisin). Toka rata hylky; minun juoksuvauhti hyytyi hyytymistään kunnes olin pari askelta väärässä paikassa ja ohjasin putken väärään päähän. Sunnuntain eka rata hyvä, mutta Taika oikaisi viimeisen välin pujottelusta eli vitonen ja yliaikaa. Tokalta radalta ensin rima alas ja liian lyhyeksi jääneen valssin vuoksi kierrätin vahingossa yhden esteen ympäri; kymppi ja yliaikaa. Finaaliin sitten asenne päällä ja viimeinkin säädyllinen nolla alun haparoinnista huolimatta. Yhteistuloksissa päädyttiin sijalle 16.
Yritetään sitten ensi vuonna taas, vaihteeksi voisi kokeilla reenata ensin vähän.
Minua ei vissiin haluta karsintoihin, ei sitten millään. Kävin Taikan kanssa Maaningalla tarkoituksena ottaa ennen karsintaviikonloppua kertaalleen kisatilanteessa kontaktit kunnolla -ja se kyllä onnistui (nollarata, sijoitus 3.) mutta jäähdyttelylenkillä näytti että Taika ei astu ihan tasan etujaloilla ja levon jälkeen ontuminen oli jo selvää. %§§½¤”&%?#&!!!! Nyt siis täysi lepo, viilennystä, keskiviikkona hieronta ja peukut pystyyn että jalka ehtii kuntoutua viikossa. Onneksi aristaminen oli hävinnyt melkein kokonaan ensimmäisen yön jälkeen, jospa siitä vielä jalka tulee. Molemmat koirat on satuttaneet nyt agilityradalla jalkansa viikon sisällä, mikä on aika huonoa tuuria siihen nähden, että se on yhtä monta haaveria kun yhteensä kolmella koiralla on ollut edelliseen kymmeneen vuoteen…
Agirotuilemaan lähdettiin tänä vuonna kokoonpanolla, minä, Pihla, Petro, Taika, ja Tipsi. Tiltun hoitajaksi jäi Antti kotiin. No, jotta meillä olisi paikka missä nukkua, mukaan lähti porukoitten asuntovaunu. Ja jotta sen saisi paikan päälle, mukaan lähti kuskiksi Anu, turistikoiraksi Pimi ja autoksi Vito. Ja että minä pääsisin radalle, mukaan lähti apukäsiksi ja lapsenvahdiksi Heli. No sittenhän kävi vielä niin, että porukat olikin edellisellä viikolla liikenteessä sillä asuntovaunulla, joten toivat sen suoraan Teivoon ja jäivät vielä yöksi Tampereelle, joten lauantaina paikanpäällä oli minun ja koirieni harrastukseni vuoksi 6-7 täysin viatonta sivullista, yksi pakettiauto ja yksi asuntovaunu
Luulisi, että tällaisella panostuksella tulisi jo tulostakin, mutta ei. Open SM-karsintaradalta Taikan kanssa näytti uhkaavasti jo siltä, että tullaan nollan kanssa maaliin joten tempaisinpa sitten kaksi kolmanneksi pari viimeistä estettä väärinpäin. Aivopieru siis. Tipsi taas otti uransa upeimman (ja olikohan muuten ainoa?) kontaktivirheen Aalta; kimposi jostain kaukaa ennen kontaktia ilmaan ja samaa vauhtia eteenpäin. Loppurataa kohden vauhti hidastui ja yksi rimakin tippui, ja maalissa sitten huomasin, että Tipsi ontuu …aargh! Seuraavan päivän rotujoukkuestartti mentiin siis vajaalla miehityksellä, koska ainokainen varakoira ei ollut mukana ja Tipsi aristi jalkaa vielä aamullakin. Joukkueen ankkurikoirana Tipsin paikalla juoksi Pihla, myöskin Keijuhattu ja Keijuhame päällä, joten saatiin me hienot aplodit vaikkei tulosta joukkueelle tullutkaan (Pihla ei kuulemma näytä yhtään koiralta?! Höpö höpö…)
Ensi vuonna uudestaan, ja jos sitten pakkaisi vielä aivotkin mukaan… Kiitos (ja anteeksi) kaikille asianosaisille
Kylläpäs tuntuu kuin vuoristoradalla eläisi. SM-kisareissu käynnistyi siihen tapaan, että lähdettiin Petro ja Taika kyydissä Helsinkiä kohti, mutta jo parikymmentä kilsaa Kuopion jälkeen minulle tuli huono olo, oksetti ja tärisytti. Ajattelin varmuuden vuoksi pysähtyä hetkeksi ja harkita, uskallanko jatkaa matkaa ilman varakuskia Helsinkiin, ja kaarsin lähimmälle bussipysäkille. Seuraavaksi heräsinkin sitten autosta keskellä kuusikkoa, ja hetken meni ennenkuin tajusin mitä oli tapahtunut: olin pysähtynyt bussipysäkille mutta pyörtynyt ennen kun sain auton seis, ja auto oli vierinyt luiskaa pitkin kuusikkoon. Pikkuinen töpsäys vain, vilkun lasi meni ja auto piti hinata ylös mutta vauva ei edes herännyt ja Taikakin vaan kömpi peittojen alta vähän pöllämystyneenä. Jopa säikäytti, sama 80 km vauhdista olisi ollut aika eri juttu.
Vantaalle kuitenkin selvittiin illaksi, kun Antti lähti varmuuden vuoksi kuskiksi. Seuraavana päivänä SM-hyppyradalla Taika suoritui haastavasta radasta uskomattoman hyvin, varsinkin kun ottaa huomioon että minun ohjauskuviot oli sellaista räpeltämistä että itku oli päästä… taistellen kuitenkin maaliin. Rata olikin sitten sen verran hankala, että pääsimmekin finaaliin sijalta 10., kun tuloksen teki 158 koirasta vain 33! Yli odotusten siis, että käytännössä suoraan kisa- ja treenitauolta edes päästiin finaaliin.
Finaaliradalle lähdettiin hyvillä mielin, mutta heti ekassa mutkassa kumartuessa olin kuulevinani, että taskussa vingahti vinkulelu -hölmistyin niin että olin ohjata Taikan väärälle esteelle, mutta jatkoin matkaa ja ajattelin että se kuului varmaan yleisöstä… loppusuoralle kurvatessa se kuului taas, ja ehdin vaan ajatella että joko se on minun taskuni tai joku vinguttaa yleisössä tahallaan! Sekoilusta huolimatta nollaradalla maaliin, kunnes tuomari tuli puhuttelemaan ja totesi, että joutuu meidät hylkäämään koska vinkulelun ääni tsemppasi koiraani. Ihan asiallista sinänsä, minulla tosiaan oli jäänyt juuri ostamani uusi vinkulelu taskuun, ja siitä se ääni kuului juostessa -tosin Taika ei sitä noteerannut ja jos olisi, niin taskuunhan se olisi kiinni käynyt… Tulos olisi riittänyt pronssimitaliin. Ei voi muuta sanoa, kun että tyhmyydestä sakotetaan. No, siellä se vinkulelu nyt on palkintokaapissa. Ja ei jää taskuun toiste.
Ei voi väittää, että meillä olisi hiljaista mutta autiolta tuntuu nyt kun kaikki Eipäsjuupas-pennut ovat lähteneet omiin koteihinsa. Jokke muutti Heikin (Kesänkeijun Heikunkeikun) kaveriksi Läyliäisiin Katjan omistukseen ja nimeksi tuli Veikko. Varma on sijoituksessa Eevalla ja Henrillä Joensuussa, samassa perheessä iskä-Andyn ja puoliveli-Upin kanssa ja nimeksi tuli Hulda. Ulle asustaa Tampereella Kaisan ja Juhan kanssa ja nimeksi tuli Papu, Jummi sai pitää nimensä ja on sijoituksessa Sinillä Iisalmessa, ja pikkuinen E.T. löysi kodin Joensuusta Emman ja Timon luota. Paljon onnea matkaan kaikille pennuille, toivottavasti kaikki tuovat paljon iloa omille ihmisilleen!
Kipi-hepalle syntyi pikkuveli sunnuntaina 23.5. klo 23, en ihan ehtinyt synnytystä näkemään mutta muutaman minuutin ikäisen varsan näin jo, ja poika tietysti mukana niinkuin kunnon tallipojan pitääkin
Synnytys meni hienosti, mutta jälkeisiä jouduttiin odottelemaan aamuyöhön asti ja varsa tarvitsi pikkuisen syödä tuttipullosta maitoa, että jaksoi jaloilleen ja äiteen tissille. Virkeä tähtipää orivarsahan sieltä tuli, ja hieno kun mikä!
……….Jokke…………….Varma………………..Ulle………………Jummi……………….E.T…………..
