Kesänkeijun

Niin se vaan äitiysloma lähenee loppuaan -mistähän se ylimääräinen 8 h vuorokauteen löytyy?! Minulla on niin ihanat lapset että kylläpä ikävä tulee olla päivät poissa kotoa.

Tuli heitettyä taas perinteinen piipaa reissu hevosen kanssa Helsinkiin: Kipi sairastui ähkyyn ja kyllä oli jo lähtö lähellä. Onneksi sattui apumiehiä paikalle huomaamaan että on hätä, tukijoukot ja eläinlääkäri ajoissa paikalle ja loppujen lopuksi hevonen autoon ja Viikkiin, kyydissä minä, Petro tallipoikana ja Mikko kuskina. Viimeiset kilometrit ennen Helsinkiä ratkaisi tällä kertaa hyvää suuntaan: päivän ensimmäiset kakkarat löytyi autosta hevossairaalan pihalla, ja hoidon jälkeen jo huomattavasti virkeämpi hevonenkin. Siellä sitten hotellissa yö, vaihtovaatteitten shoppailu Jumbosta ja junalla takaisin, Kipi tuli Anun mukana seuraavalla viikolla jatkotutkimusten jälkeen kotiin. Nyt vaan sitten toivotaan että tämä oli yksittäinen tapaus, ja yritetään taas kerran kokeilla saako ruokintaa muuttamalla mahaa rauhoittumaan.

Kiireestä huolimatta elämä on katkeransuloisen ihanaa. Kipin selässä on käyty jo ensimmäiset kiekurat ilman taluttajaa ja todellakin odotusarvoa paremmin -muutaman vuoden taukoa pitänyt ratsastaja ja 3 v varsa kun on tunnetusti järkevä yhdistelmä. Koulutuksen määrään nähden kömpelöiden ratsautumisten kestäminen, pikkulenkki  käyntiä, pari käännöstä, liikkeellelähtö ja pysähtyminen pyynnöstä on huippusuoritus! Taksi-pentukin on osoittautunut sekä terapeuttiseksi että aika veikeäksi kaveriksi kaikenkaikkiaan. Pitäisi vissiin muistaa ottaa kuviakin, kasvaa niin vauhdilla että taitaa olla jo äitiään isompi (vaikka se nyt ei paljoa vaadi).

Tiltua on tietysti ikävä, soittavat vielä jatkuvasti radiossa sellaista kappaletta (Laura Närhi: Mä annan sut pois) mikä aina laittaa hanat valumaan (vaikka ymmärränkin ettei sitä kappaletta ole koiran lopettamisesta tehty), joten saavun aina milloin mihinkin silmät punaisena…

Kesänkeijun Savumerkki täytti kuusi viikkoa ja onneksi sille löytyi koti. Harrastava ihminen mutta aika kiireinen kyllä, kaksi koiraa jo ennestään, kaksi pientä lasta ja puolikas hevonenkin. Toivottavasti pikkuinen russeli pärjää siinä vilskeessä!

Nimeksi tuli Taksi

Tässä muitten murheitten alla meinaa unohtua jo esitellä, että onhan näitä valopilkkujakin; Savu-tyttö kasvaa (ja kasvaa…ja kasvaa) reipasta vauhtia ja alkaa näyttää ihan koiralta jo!

….. 1 viikon iässä …………….. 2 viikon iässä ………….. 3 viikon iässä …..

 …  … 

… ja nyt sitten jo istutaan ja vaaputaan!

 …

.

Kauan sitä on pelätty ja nyt se viimein päättyi, Tiltun viimeinen viikko. Kymmenen päivää sitten Tiltulla oli ensimmäistä kertaa oikeasti huono yö; hengitysvaikeuksia ja selvästi vaikea olo. Kuusi vuotta sitten diagnosoitu sydämen vajaatoiminta on tehnyt myyräntyötään, ja nyt alkoi lääkityksen tuoma apukin pettää. Viikko sitten käytiin eläinlääkärillä kuunteluttamassa sydämen vointia, ja tuomio oli murskaava – sydän voi pettää milloin vaan, elinaikaa on jäljellä enää muutama viikko.

Se viikko on käytetty hyvin; Tiltu on käynyt metsälenkillä, tallilla, mökillä, saunassa, nukkunut kainalossa ja lohduttanut surevaa emäntää. Tiltu on syönyt barbeque-pizzaa, maksalaatikkoa, Partasen lihapiirakoita, hevosenkakkaa, lihapullia, räkää, muurinpohjalettuja ja paistettua kanaa sydämensä kyllyydestä. Agilityharjoitukset ja hevoskärryjen perässä juokseminen piti jättää väliin, mutta temppuja Tiltu teki entisellä innolla vielä tänäänkin.

Tänään minun piti siis pitää lupaukseni Tiltulle, ja päästää rakas pieni koira pois ennenkuin sydän väsyy kokonaan. Vaikeimpia päätöksiä ikinä. Eläinlääkäri kävi meillä kotona nukuttamassa Tiltun minun syliini, omalla kotisohvalla. Lupaus on nyt pidetty, mutta voi että se tekee kipeää. Toista Tiltua ei ole olemassa, ja ilman tätä yhtä ja ainoaa pala puuttuu minun sydämestäni.

Neljätoista ja puoli vuotta meni ihan liian nopeasti. Koko aikuisen elämäni ajan minulla on aina ollut Tiltu pyyhkimässä kyyneleet ja viikkaamassa lakanat, nyt pitää opetella elämään ilman pientä käpylehmää.

Liekeissä -pentue koostuu nyt yhdestä reippaasta ja pulleasta russelitytöstä, pikkuinen Liekki-poika hiipui viikonlopun aikana ja kuoli Miiran syliin matkalla eläinlääkärille. Pojan paino ei lähtenyt alunperinkään nousemaan, vaikka ihan pirteä olikin syntyessään. Tissille laittaminen ei auttanut, eikä lisäruokintakaan, pennun vointi huononi nopeaa vauhtia. Surettaa se kaikki pennulla edessä ollut russelielämä, joka jää nyt elämättä.

…ja kyllähän sitä on odotettukkin. Vimma päätti ottaa tämän odottamisen ihan tosissaan, synnytys (muka) alkoi jo viikko sitten perjantaina ja sittenhän sitä lämpöjen sahailua, petailua ja pikkusupistuksia jatkettiin, ja jatkettiin, ja jatkettiin…. 65 vuorokautta tuli eilen täyteen ja piti jo käydä eläinlääkärillä varmistamassa, että pennut on edelleen hengissä kun Vimmahan se vaan porskutti entiseen malliin vinkulelujen parissa. Hyvältä näytti ja eikun takaisin odottamaan. Varattiin jo varmuuden vuoksi leikkausaikakin, jos ei pennut osaudu itse ajoissa maailmaan! Viime yönä vihdoin alkoi asiat edetä, ja sittenhän kaikki menikin kuin Strömsössä. Tuloksena tricolor pikkuneiti Kesänkeijun Savumerkki ja pikkupoika Kesänkeijun Ilmiliekki. Toivottavasti pikkuiset nyt kasvaa ja vahvistuu että pääsevät aikanaan valloittamaan maailman!

……….tyttö Kesänkeijun Savumerkki 136 g…………..poika Kesänkeijun Ilmiliekki 117 g………

Kiitos Miiralle hyvästä Vimman (ja kasvattajan) hoidosta ja Petrolle toimimisesta kätilömaskotin arvokkaassa tehtävässä.

Agilitykisarintamalta ei ole paljon kerrottavaa, Taikalla reenin puutteen johdosta enemmän intoo kun järkee –> rimat lentelee… plakkarissa siis paljon vitosia. Elokuun kisoissa kaksi vitosta ja yksi nolla, lokakuun kisoissa hienoisesti parempaan suuntaan kaksi kolinanollaa ja hyl (+rima). Tarttis vissiin tehdä jotain… onneksi talvitreenit alkaa, jospa se taas tästä kun vauhtiin päästään. Taika on kyllä niin hyvin kuulolla että ei paremmasta väliä, ja kontaktit toimii kuin junan vessa joten on tässä ilonaiheitakin.

Vimma kasvattaa massua tasaista tahtia, arvelisin että ei ole ihan huiman iso pentue mutta katsotaan nyt miten loppukiri menee. Vauhti ei ainakaan ole yhtään vielä hiljentynyt!

Papiljotti eli Kipi kävi Suonenjoella missikisoissa, ja nyt oli arvostelu aikas lähellä omia mielipiteitä:
laatutyyppi 8, runko 8, jalat 7, kaviot 8, käynti 7, ravi 8, II palkinto (säkäkorkeus ja lautaskorkeus 155 cm)
Saatiin hienoja kuviakin reissulta, jopa askelluskin on synkronoitua Kiitos kuvista Anu Laineelle! Missä vaiheessa mun pikkuvarsasta tuli noin iso?!

.
.
.
.
.
.

Vimma kävi tänään ultrassa, ja 2 + pennunalkua siellä näkyi. Nyt vaan sitten kasvatellaan massua ja toivotaan että kaikki menee hyvin! “Lähtöpaino” eläinlääkärin vaa’alla oli huimat 4.2 kg, joten kyllä siinä saa massua kasvatellakkin…